Alussa oli pohjamuta. Ja ajatus.

Olen kirjoittanut blogia aiemminkin, tosin vähän eri näkökulmasta kuin nyt. Silloin kun koin olevani elämäni kunnossa, urheilin paljon ja silloin kun päätin pudottaa painoa ennen naimisiin menoa. Ja olin nuorempi. Sitä kuvitteli että asiat pysyisivät hyvinä ja olisin onnellinen elämäni loppuun asti.

Ajat ovat muuttuneet. tällä kertaa kirjoitan hieman eri vinkkelistä, aloitetaan pohjamudista. Narsistisen liiton aikana puhjennut masennus ja ahdistus alkoivat jokunen vuosi sitten ja niiden kanssa on painittu siitä asti. Samasen limbon myötä urheilu on jäänyt työmatkojen taittaiseen pyörällä ja tilalle on tullut epäterveempi harrastus, joka viikonloppuun kuuluva viinin tissuttaminen ja sohvalla makaaminen. Sekä siihen liittyvä herkuttelu. Paino on noussut ja syyllisyys on kalvanut mieltä jo pidemmän aikaa. Olenko alkoholisti? En tiedä. Mahdollisesti ehkä. Ainakin helposti addiktoituva ja mukavuuden haluinen eskapisti joka pakeni lasilliseen huonoa avioliittoa, epäonnistumistaan ja haki sieltä unohdusta. Varsin huonolla menestyksellä.

Miten olen päästänyt itseni tähän tilanteeseen, minä joka olen ollut innostunut liikkumisesta ja olen pitänyt huolta linjoistani? Minä joka olen  perusluonteeltani pystyvä ja reipas, makaan sohvalla katsomassa kun elämäni pyörii samaa ympyrää päivästä ja viikosta toiseen?

Blogin nimenmukaisesti nyt tuntuu että ollaan jonkinlaisessa käännöskohdassa, en voi jatkaa tällä tavalla, jonkin on muututtava. Tai itseasiassa toivon muutosta useampaankin asiaan, paino saisi pudota ja elämäntavoissa on tekemistä. Ajatusta suunnanmuutoksesta on haudottu nyt hyvä tovi, mutta pelkällä ajattelulla ei saa mitään aikaan, se vaatii sitä että sysää itsensä toimintaan. 

Tämä nykyinen blogi olkoon ajatusteni ja niiden itsetutkiskelun päiväkirja, koen että matkan varrella on kirjoitettava asioita ulos itsestäni. 

Päivä kerrallaan, ajatuksista tekoihin.